Ohje

EURES raja-alueilla

EURESilla on erityisen tärkeä rooli raja-alueilla, joilla käydään merkittävässä määrin töissä rajan yli. Yli 600 000:n toisessa EU-maassa työssä käyvän ihmisen on selviydyttävä erilaisista kansallisista käytännöistä ja oikeudellisista järjestelmistä. Nämä ihmiset saattavat joutua päivittäin kohtaamaan hallinnollisia, oikeudellisia tai verotukseen liittyviä hankaluuksia.

Näillä seuduilla toimivat EURES-neuvojat tarjoavat oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvää ja -opastusta juuri tällaisille ihmisille, jotka asuvat yhdessä maassa ja käyvät töissä toisessa.

Tällä hetkellä on toiminnassa yli 20 EURES-raja-aluekumppanuutta eri puolilla Eurooppaa yli 13 eri valtion välillä. Raja-alueiden työvoiman liikkuvuutta koskevaan tiedotuksen ja koordinointiin liittyvien yhteistyöjärjestelyjen avulla pyritään saattamaan yhteen julkiset työvoima- ja koulutusviranomaiset, työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, paikallisviranomaiset sekä muut työllisyys- ja ammattikoulutusalan toimijat. EURESin rajat ylittävillä kumppanuuksilla on suuri merkitys yhteyspisteinä sekä alueellisen ja kansallisen tason työvoimahallinnon että työmarkkinaosapuolten välillä. Niillä on myös suuri merkitys raja-alueiden työllistymismuotojen seurannassa, mikä puolestaan on ratkaisevan tärkeää todellisten eurooppalaisten työmarkkinoiden kehittämisessä.