Vanhat rajat — uusi Suomi

Matti Grönlund

Jotta ainainen kina ja marina vanhoista rajoista saataisiin loppumaan ehdotan seuraavaa.

Palautamme Suomen rajat Pähkinäsaaren rauhan määrittelemiin rajoihin.

Näin saataisiin ainaiset kinat siitä, mitkä ne vanhat rajat Suomen ja Venäjän välillä nyt sitten olivatkaan, loppumaan kertaheitolla. Pähkinäsaaren raja on vanhin tunnettu ja sopimukseen kirjattu raja Ruotsin ja Venäjän välillä. Suomen rooliin kuului silloin olla kihlakunta-ryppäänä osa Ruotsia. Pähkinäsaaren rauhan jälkeen ovat rajat liikehtineet niin moneen kertaan, että siitä ei pirukaan ota selvää — Pähkinäsaaren raja on siten selkeästi ensimmäinen raja Ruotsin suomalaiskihlakuntien ja Venäjän välillä eikä siitä vuorenvarmasti tulisi pienintäkään ongelmaa sopia Venäjän kanssa. Alkuperäiset Ruotsin suomalaiskihlakunnat muodostaisivat näin uuden Itsenäisen Suomen, eikä Ruotsillakaan todennäköisesti ole mitään sitä vastaan.

Ylijäämämaasta voivat Venäjä ja Ruotsi varmaankin sopia täysin rauhanomaisesti. Sitä paitsi tätä vääntöä olisi ihan kiva seurata — sivusta.

Vanhin tunnettu raja olisi se graniittinen pohja jolla Suomi voi jatkaa kukoistustaan milloin pohjolan Japanina, milloin pohjolan Kiinana ja voittokulkuaan Tiedon valtatiellä.

Uudesta Suomesta koituisi arvaamatonta hyötyä kaikilla elämän alueilla: kulttuurin, teknologian ja talouden sekä suomalaisen hyvinvointivaltion rippeiden säilyttämisessä. Kun vanhan Suomen väestö (vain halukkaat luonnollisesti) muuttavat uusien rajojen alueelle, syntyisi ainutlaatuinen tilaisuus luoda edellä mainituista aloista maailman mahtavin klusteri; mitä sillä nyt sitten tarkoitetaankaan. Saattaisimme ehkä saada sekä digi-, että langattoman yhteyden ajoittain toimimaan, kun ei tarvitse levitellä tukiasemia pitkin Kainuun korpia ja Lapin jänkiä. Pienempi alue olisi loistava tilaisuus sekä kulttuuri-, että tutkimuslaitosten maantieteellisesti huomattavasti helpompaan yhteyden pitoon ja kasvattamalla lähekkäin sijaitsevien laitosten yksikkökokoa, voitaisiin helposti niiden lukumäärää pienentää. Vanha Suomi oli harvaan asuttu maa ja hyvinvointipalveluja oli hankalaa ylläpitää pitkien välimatkojen johdosta. Nyt väestötiheyden ollessa paljon suurempi olisi asia helppo järjestää. Se olisi myös taloudellisempaa. Maatalouskin keskittyisi entistä harvempien omistajien käsiin ja EU:kin olisi tyytyväinen. Kilometrimäärät teuraseläimien ronttaamisessa sinne & tänne vähenisivät.

Teknologia- ja savupiipputeollisuuden hyödyt olisivat ennen näkemättömät: Ruotsiin tai Venäjälle jäävät suomalaisfirmojen tuotantolaitokset jatkaisivat toimintaansa täysillä, eikä niitä tarvitsisi siirtää kauko-itään, mikä on kallista ja pois osakkeenomistajien ennestään laihoista kukkaroista. Uudessa tilanteessa ruotsalaisfirmat palkkaisivat Suomesta halpatyövoimansa, kun sillä ei käytännössä ole työsuhdeturvaa ja Venäjän puolella taas olisi suomalaisomisteisille firmoille valmista ale-porukkaa.

Uudelle uljaalle Innovaatioyliopistolle voitaisiin järjestää tilat esim. Raahen Ammattikoulun tiloihin ja vaikkapa vähän niitä laajentaen sinne voitaisiin sijoittaa myös asiasta niin intohimoisesti innostuneet valtiosihteeri Sailas, josta ei ole muuta kuin harmia kulloisellekin ministerille, Sailaksen puuhaillessa selän takana kaikkea muuta, kuin mitä valtiosihteerin tehtäviin kuuluu, ja Helsingin Kauppasurkea, (äsh) ei kun -korkeakoulun rehtori. Myös suuryritysten käskyttäjille varattaisiin tilat kaikin mukavuuksin ja heille suora, yksisuuntainen yhteys seinän läpi Sailaksen ja mainitun rehtorin työhuoneisiin. Firmojen yksityissuihkukoneille voitaisiin rakentaa lentokenttä, joka palvelisi myös muuta siviili- ja miksei myös sotilaslentoliikennettä.

Uuden Suomen rajoihin kuuluisi myös Viipuri, mikä toteuttaisi niin monien vanhan viipuriromantiikan ystävien haaveen.

Tässä Wikipediasta lainattu määritelmä Pähkinäsaaren rauhan säätämästä rajasta:

”Pähkinäsaaren rauha (ruots. Nöteborgstraktaten, ven. Ореховский мир) oli Ruotsin holhoojahallituksen ja Novgorodin kauppatasavallan välillä 12.elokuuta 1323 solmittu rauhansopimus. Se on vanhin Ruotsille itärajan määrittelevä rauhansopimus, josta on olemassa kirjallisia tietoja. Varsinaista alkuperäistä rauhansopimusta ei ole säilynyt nykyaikoihin, ainoastaan erikielisiä, myöhäisempiä versioita, jotka eroavat jossain määrin toisistaan. Sopimus sai nimensä solmimispaikkansa, Pähkinälinnan (ruots. Nöteborg, ven. Орешек, Orešek) linnoituksesta, joka sijaitsee Pähkinäsaarella Nevajoen Laatokan-puoleisessa suussa. Rauhansopimus päätti pitkähkön sotajakson näiden kahden valtion välillä. Rauhankirjan perusteella Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savon pogostat, joista ruotsalaisessa hallinnossa muodostettiin kihlakuntia. Pähkinäsaaren rauhan raja kulki Viipurin itä- ja pohjoispuolelta nykyisen Savon halki suunnilleen nykyisen Oulaisten alueella Pohjanlahteen, Raahen pohjoispuolelta. Valtaosa raja-alueesta oli solmimisaikana erämaata, eikä sen merkitsemistä tehty moninkaan paikoin, eivätkä rajasopimuksen maastomerkit ole helppoja määrittää. Raja jäi monin paikoin epämääräiseksi”.

Wikipedian mainitsemat pienet epämääräisyydet eivät kuitenkaan olisi kovin vaikeita sopia rajanaapurien (Ruotsi tai Venäjä) kanssa. Me suomalaisethan olemme tunnettuja joustavuudestamme ja tarpeen tullen myös jämäkästä neuvottelukyvystämme (jos esim. Ruotsin kanssa tulee ongelmia, he kun marisevat joka asiasta; venäläiset taas ovat suurpiirteisiä eikä heitä muutaman kilometrin oikaisu siellä ja täällä suuremmin hetkauta).

 

Lue Matti Grönlundin muita juttuja