"Suomen ja Venäjän raja poistuu ajan myötä"

Politiikka

Share
PDFTulostaSähköposti
nuijamaan_raja-asema_lehtikuva_mikko_stig_191009
(Lehtikuva/Mikko Stig)
Venäjän ja Suomen toisistaan erottava raja poistuu pääministeri Matti Vanhasen mukaan ajan myötä, muun muassa Etelä-Saimaa kirjoittaa vekkosivuillaan.

- Venäjän integroituessa tiiviimmin muuhun Eurooppaan valtioiden väliset rajatkin menettävät merkitystään. Tuolloin sekä kansalaisten että yritysten liikkuminen eri valtioissa vapautuu, Vanhanen toteaa Etelä-Saimaalle, Kymen Sanomille ja Kouvolan Sanomille antamassaan haastattelussa.

Ennen kaikkien rajamuodollisuuksien poistumista Suomen ja Venäjän välille tulee viisumivapaus.

- Viisumivapaus edellyttää täydellistä luottamista venäläiseen passisysteemiin. Sen on oltava aukoton, Vanhanen sanoo.

 

Kommentteja 23
Lisää uusi
+/-
  Kommentoi
Nimi:
Sähköposti:
 
Otsikko:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.
 Siinä meni loputkin uskon ripp  
Voi Vanhanen! 27.05.2010 07:43
Nyt se on seonnut lopullisesti. Kenenkähän parasta se nyt luulee ajattelevansa? Herra taitaa kerjätä lopullista poistumista Suomen politiikan tähtitaivaalta.
 Häh!?  
EIIIH!!! 27.05.2010 07:43
Matti tarvitsee lääkäriä.
 artsi  
historia 27.05.2010 07:44
Toivottavasti tässä on kyseessä vitsi tai jotain mikä voi tapahtua sadanvuoden päästä.

Nyky meiningillä pitäisi pikemminkin alkaa rakentaa korkeaa aitaa venäjä-eurooppa rajalle

 Kökkötraktori  
No, no, no.... 27.05.2010 07:48
Älkää nyt olko noin jyrkkiä, kun Matti yrittää leikkiä visionääriä. Yhteistähän Matin kaikille "visiolle" on ollut se, että ne eivät toteudu. Mikä mm. tässä tapauksessa olisi enemmän kuin suotavaa.
 Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV  
Tarton rauhan 1920 rajat ja miehittäjät Rajajoen t 27.05.2010 10:57
Kyllä Suomen ja Venäjän välillä pitää raja olla vielä 50 vuotta. Niin kuin on ollut aina - myös autonomian aikana, jolloin Viipuriin ja Terijoelle tulleilla venäläisillä turisteilla piti olla passi ja ruplat vaihdettiin arjalla markoiksi.

Ainut oikea kehitystie on tämä: alkuperäiset itsenäisen SUomi-neidon eli Tarton rauhan 1920 rajat voimaan ja miehittäjät Rajajoen taa!

 Albert Viänänen  
Hohohohohohohoho 27.05.2010 10:57
"Viisumivapaus edellyttää täydellistä luottamista venäläiseen passisysteemiin. Sen on oltava aukoton, Vanhanen sanoo."

Eipä tarvitse muutamaan vuosisataan vielä sitten pidätellä hengitystään. Onneksi.

 VH  
Rajat auki? 27.05.2010 10:57
Tämä oli kai vain huono vitsi? Ei hyvältä kuulosta!
 Pekka Paavonen  
27.05.2010 10:58
Vanhanen on saatettava valtakunnanoikeuteen Suomen turvallisuutta ja suvereenisuutta vaarantavista puheistaan.
 retunen  
Älä Matti ota enää!! 27.05.2010 10:58
Pitäs jonkun tarkastaa Matin aamulääkkeet
 JJ75  
Hallitus tukee 27.05.2010 11:17
mafiaa.